WhatsApp Image 2021-05-17 at 12.57.16.jp

44 SEIJA JÄRVIROVA

Kylatjatunturit pallo some.png

Seija Järvirova, 63 v. sairaanhoitaja. Minulla on 2 aikuista poikaa Mikko ja Janne. Mikko varmaan kaikille tuttu, mutta Janne on oudompi. Hän on asunut Lontoossa 25 v. opiskellen siellä. Siis kielitaitoa hänellä on. Olen jäänyt orvoksi isäni tapaturman seurauksena 8 vuotiaana. Minustahan tuli sitten esikoisena nuorempien sisarusten lapsenvahti ja huushollin hoitaja kun äiti oli töissä. Äitini nyt (85 v.) on kasvattanut meidät kolme lasta yksin. Nuorin syntyi 4 kuukautta isin kuoleman jälkeen. Äidin piti laittaa lehmät pois ja lähteä työhön muualle. Hän työskenteli valtion keskuksessa automatisointiin asti. Valtio järjesti silloin naisille, jotka olivat olleet pitkään työssä uuden työpaikan, eli ei jättänyt työntekijöitä "heitteille". Äitini sai työn terveyskeskuksen vaihteesta ja myöhemmin kunnan vaihteesta, josta hän jäi sitten eläkkeelle 90-luvun alkupuolella. Nyt voi vain ihmetellä, miten äiti on jaksanut koko sen ajan. Elämä oli köyhää, eikä voinut ostaa mitä halusi. Oppi arvostamaan rahaa.

Sairaanhoidon työurani alkoi v.84 vastaanotto-osastoavustajana, apuhoitajan tutkinto v.87 ja sairaanhoitaja AMK v.2013. 35 vuoden työkokemus sairaanhoidossa, muutokset hoidossa ja terveyskeskuksen vaiheet ovat tulleet tutuksi näinä vuosikymmeninä niin hyvässä kuin myös pahassa. Talossa olen ollut vastaanotolla 18 v. Tuo aika vastaanotolla oli "hullua aikaa", kun kaikki lääkäriä tarvitsevat tulivat terveyskeskukseen hoidattamaan vammoja ja muita sairauksia. Turisteja soitti jo junasta tullessa, että pittää päästä lääkäriin. Jonot olivat pitkät iltaisin ja viikonloppuisin. Piti ottaa rtg-kuvia, kipsata, ottaa maksuja, tehdä lab.kokeita ja paljon paljon muitakin hommia. Työvuoron jälkeen oli aivan poikki, kun kotiin pääsi. Yksityisiä lääkäriasemia ei silloin vielä ollut, onneksi on nyt. Välillä olen ollut laboratoriossa sijaisena ja olin myös ambulanssissa reilun vuoden joskus 80-luvun loppupuolella. Vuodeosastolle siirryin 2000 luvun alussa ja sieltä sitten jäänyt ensin osatyökyvyttömyyseläkkeelle vakavan sairastumisen jälkeen v.2015 ja 10/20 eläkkeelle. Työttömyyttäkin kun on koettu ennen koulutusta. Entisessä elämässä puolisoni oli kaivoksen palveluksessa niissä ns. "oikeissa" töissä ensin Rautaruukilla ja jatkossa Outokummulla. Surkeaa oli silloin kun työt loppuivat, enkä halua kellekään mitään sellaista kokemusta. Ei kaivosyhtiö tarjonnut mitään työtä, vaan työntekijöiden piti vaihtaa paikkakuntaa tai sitten työttömyyskortistoon. Meillä oli vaihtoehtona työttömyys, kun ei "kivijalkaa" vasta rakennettua taloa voinu ottaa matkaan uudelle paikkakunnalle.
 

Olen ollut ja olen aktiivinen kunnan asioiden seuraaja. KH ja lautakuntien kokousten pöytäkirjojen lukeminen pitää jotenkin ajan tasalla kunnan tapahtumista. 90-luvun lama-ajalla olin valtuustossa keskustan listalta, nuori, kokematon ja pelokas valtuutettu. Teknisen lautakunnan jäsenenä muistaakseni olin 2 kautta. Tällä hetkellä olen rakennuslautakunnan jäsen.

Ay-toiminta on ollut koko työura-ajan lähellä sydäntäni. Ennen vanhaan ei KVTES:a tarvinnut juurikaan avata, mutta nykyään tilanne on toinen. Edunvalvonta on joillekin työnantajille kuin "punainen vaate", mutta kaikki työntekijät eivät osaa tai uskalla puolustaa etujaan, joten siinä tapauksessa luottamusmies on hänen asioiden ajaja. Yhteistyössä on menty kaikki vuodet työnantajan kanssa. Olen kuullut sanonnan, että luottamusmies on työnantajalle hyvä tuki ja yhteystyötä kannattaa käydä. Silloin yritys voi hyvin ja työntekijät voivat hyvin. Hyvinvoivat työntekijät ovat ta:lle rikkaus.

Kunnan toiminnoissa lapset ja nuoret tarvitsevat kaiken avun mitä kunta voi heille tarjota.

 

Tällä hetkellä ns. huoltosuhde kunnassa on vanhusvoittoinen. Toivottavaa olisi, että nuoret voisivat käydä koulua mahdollisimman lähellä kotikuntaa esim. ammattilukio, lukion erikoistuminen jne. Nyt voimallisesti ammatillinen koulutus on luisunut naapurikuntiin Pello, Muonio ja Kittilä. Miten saataisiin koulutusta siirrettyä Kolariin, siinäkin on jatkoon miettimistä.

 

Uusi hyvinvointikeskus hirvittää kustannusten osalta. On hyvä asia, että saadaan terveet päiväkoti-ja koulutilat, mutta hinta on kova. Toivottavasti siihenkin saadaan jatkossa hyvä ratkaisu ja tulos. Kolarissa hoivan tulevaisuus myös mietityttää, miten saadaan vanhuksille mahdollisimman hyvää ja kattavaa hoitoa kotiin ja tehostetun palveluasumisen yksiköihin. Onneksi äitini 85 v. on vielä suhteellisen terve ja voi asua kotona. Väistämättä kuitenkin iän karttuessa tulee sairauksia ja avun tarve lisääntyy. Kotihoidon ja kotisairaanhoidon kehittäminen on tärkeä asia, koska jatkossa kotona asutaan entistä huonompikuntoisena, kun vuodeosastoa ollaan ajamassa alas eli vähentämässä vuodepaikkoja radikaalisti. Tiedossahan on, että kotihoito on kustannustehokasta ja halvempaa kuin laitoshoito. Tähän pitää jatkossa satsata, ettei sitten kun asia on ajankohtainen saadakaan työntekijöitä. Pelottaa ajatus, että kotihoitoa kehitetään, mutta henkilökuntaa ei palkata riittävästi. Tällä hetkellä esim. lähihoitajia haetaan täälläkin jatkuvasti, mutta tulijoita ei vain meinaa löytyä mistään. Tämänkin tilanteen korjaamiseksi olisi hyvä, että tämäkin koulutus olisi kunnassa esim. oppisopimuskoulutuksena. Tätä oppisopimuskoulutusta on jo tällä hetkellä, mutta jatkossa voisi lisätä paikkoja, koska silloin myös opiskelija sitoutuisi työhön omaan kuntaan. Hyötynä tulisi myös opiskeluaikana tehty työ kunnassa. Hoitavia käsiä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa.

Tällä hetkellä käyn silloin tällöin heittämässä keikkaa entisessä työpaikassani. Työvoimapula on meilläkin ja eläkeläisiä tarvitaan vielä jatkossakin. Saahan siitä myös palkkaa, kun ei nuo eläkkeet hoitoalalla päätä huimaa.

Kudon sukkia Mikolle, kun hän pukkihommissa on niitä antanut paljon ulkomaalaisille lahjaksi, etenkin lapsille. Olen siis minäkin tekemisissä turistien kanssa, kun kudon sukkia lahjoiksi.

Liikun kun huvittaa, tällä hetkellä hiihtelen hyvillä ilmoilla. Kilometrejä ei niin paljon, vain 10-20 km:n lenkkejä.

Penkkiurheilu tv:n ääressä punaisessa nojatuolissa istuen ja kutoen sujuu oikein hyvin.

Mitä toivon... toivon että tämä korona loppuu ja elämä muuttuu taas normaaliksi tai lähes normaaliksi. Ahdistaa tämä kaikki ja yöunetkin ovat menneet useana yönä.

Toivon myös, että yritykset pysyvät pystyssä ja uusia työpaikkoja tulee jatkossakin. Kyllä met täälä pärjäämä, vaikka nyt onki vaikea aika.