148829027_112767157496460_43619267865024

51 SAARA LAUHAMAA

Kylatjatunturit pallo some.png

Hei! Tässä kirjoittelee Saara Lauhamaa, 39-vuotias äiti, yhteisöpedagogi, ammatillinen opettaja ja luontoelämysohjaaja. Tulin Äkäslompoloon vuonna 2003 ja virallisesti olen ollut kolarilainen vuodesta 2005. Sitä ennen vanhempani ovat tuoneet minua tänne laskettelemaan, hiihtämään ja retkeilemään. Edelleen viihdyn samojen harrastusten parissa ja luonto, puhtaus sekä rauha ovatkin ne elementit, joista ammennan voimaa ja iloa.

Toimin kunnanvaltuutettuna, kunnanhallituksen jäsenenä sekä sivistyslautakunnan varapuheenjohtajana kaudella 2013 – 2017 ja nyt pienen tuumailutauon jälkeen tuntuu taas tärkeältä päästä mukaan kuntapäättämiseen. Viimeinen vuosi on osoittanut, että meidän kaikkien tulee pystyä muuntautumaan ja katsomaan eteenpäin tässä hyvin epävakaassa ja vieraassa tilanteessa. Tämä ei ole pelkästään kuntalaisten tai yrittäjien tehtävä vaan myös kunnan organisaationa tulee pystyä reagoimaan ja kehittymään.

On tärkeää osata katsoa ympärilleen ja vastata niihin signaaleihin, joita yhteiskunta ympärillämme lähettää. Kolarin kunnalla olisi erinomaiset mahdollisuudet tarttua mm. etätyön tuomiin mahdollisuuksiin ja ihmisten todelliseen haluun muuttaa luonnonkauniiseen kuntaamme. Tämä vaatii kuitenkin näkyviä toimia mm. vuokra- ja omistusasuntojen sekä tonttien saatavuuden suhteen.

Kuntamme maantieteellisen sijainnin, luonnon ja ympäristön monipuolisuuden sekä kunnassamme olevan infran hyödyntäminen koulutuksen kehittämisessä voisi puolestaan tuoda aivan uudenlaista vetovoimaa. Ja mikä tärkeintä, mahdollisuuden nuorille kuntalaisillemme jäädä opiskelemaan Kolariin vielä yläasteen tai lukion jälkeen.

Jotta kunta voi olla ketterä ja aikaansa edellä, tarvitaan avointa ja kunnioitukseen perustuvaa keskustelua ja yhteistyötä. Tämän yhteistyön tulee ylettyä henkilöltä henkilölle, osastolta osastolle ja organisaatiosta toiseen. Oma päätöksentekoni perustuu näihin samoihin arvoihin. Emme elä mustavalkoisessa joko-tai -maailmassa vaan edessämme on paljon vaihtoehtoja, mahdollisuuksia ja nyansseja. Avoimella ja faktoihin perustuvalla keskustelulla pääsemme käsiksi kaikkiin niihin mahdollisuuksiin, joita Kolarin kunnalla on kehittyä veto- ja pitovoimaiseksi kunnaksi.